torstai 18. kesäkuuta 2009

Merkintöjä Amerikasta

Useat talouskriisissä ryvettymättömät pankit ja vakuutusyhtiöt mainostavat nyt itseään ihmisläheisinä ja luotettavina putiikkeina, jotka eivät jätä hädän hetkellä asiakasta pulaan: ”We are on your side”. Tosin mainoksissa tuodaan esille jokin yksittäinen ”erikoistarjous”, joten vaikea sanoa minkälaista palvelua oikeasti tarjotaan.

Obama on otsikoissa jatkuvasti. Monet polttavat kysymykset – tällä hetkellä erityisesti terveydenhuollon uudistus – henkilöityy vahvasti nykyiseen presidenttiin. Silkkihansikoita ei käytetä varsinkaan republikaanien puolelta, vaan Obamaa haastetaan, kritisoidaan ja vastustetaan avoimesti (monesti aika ideologiselta pohjalta; kaikki julkiseen palveluun viittaava on vain yksinkertaisesti ja aukottomasti väärin). Toisaalta meininki vaikuttaa olevan, että rapatessa roiskuu. Barrykin on varmasti jo senaattorina oppinut pelin hengen (ainakin Anun lukeman Audacity of Hope kirjan perusteella).

Muovipussit eivät maksa asiakkaille mitään amerikkalaisissa supermarketeissa. Niitä myös käytetään häkellyttävät määrät: ostokset, joihin Suomessa käyttäisi 1-2 pussia, pakataan täällä (tai siis myyjä/apulainen pakkaa) 5-10 pussiin. Vaikuttaa siltä, että eri tyyppiset ostokset ”vaativat” aina oman pussinsa. Kysyin Wal-Martin myyjältä, että onko heillä luultavasti maailman suurimpana kauppana minkäänlaista ohjeistusta muovipussien käytön vähentämiseen, mutta sain vain kummeksuvan pään pyörityksen takaisin. Toisaalta, meillä ei ainakaan pääse pyykki/ruoka/kenkä/suoja/yms. -pussit loppumaan matkan aikana!

Muovipussien käytön lisäksi amerikkalaisten ja suomalaisten supermarkettien (esim. Wal-Mart vs. Prisma) ei ole juurikaan eroa. Samoja loputtomia ja täyteen pakattuja hyllyriviä mitä moninaisimpia tuotteita. Sisään astuessa heti aluksi hedelmät ja vihannekset, maitotuotteet taas mahdollisimman perällä. Kaiuttimista tulee vähän väliä mainoksia kuinka paljon voit säästää: ”Buy two packs of ice cream for four-ninety-nine and save two-ninety-nine!”. Mutta onpa ainakin yksi osasto, missä Prisma ei pärjää lähellekään: murot. Erilaisten murojen määrä on tähtitieteellinen.

Highwayt. Monikaistaisten, leveiden teiden määrä on häkellyttävä. Aina kun tuntuu, että kääntyy risteyksestä pienemmälle tielle, niin rampin jälkeen aukeaa uusi leveä motari tyyliin Helsinki-Lahti. Välillä erisuuntaisten kaistojen välissä on erittäin leveä nurmikaistale. Täällä voi kokea, miltä näyttää, kun liikkuminen suunnitellaan todellakin autoilijoiden ehdoilla. Myös kylänraitit ovat laakeita. Keskellä on yleensä yksi pitkä kääntymiskaista joka palvelee kumpiakin suuntia.

Etelästä lomalle tai eläkkeelle pohjoiseen. Olemme kohdanneet paljon ihmisiä, jotka ovat tulleet Floridasta lomilleen pohjoiseen taikka vuorten viileyteen. Etelässä, jota me siis koko ajan lähestymme, on tähän aikaan vuodesta niin kuuma että lomaliikenne ei suuntaudu sinne vaan sieltä pois. Eh. Niin, ja monet ihmiset hakeutuvat tosiaan viettämään eläkepäiviä viileämmille seuduille.

2 kommenttia:

  1. Niitä Wal-Martin lukuisia ohkaisia muovipusseja on mekin joskus ihmetelty, mutta Liisan kertoman mukaan ne on tapana kerätä ja palauttaa kauppaan, jonka jälkeen ne sulatetaan ja tehdään uusiksi pusseiksi. Joten sitten kun ette enää tarvitse niitä likapyykkipusseiksi, voitte sulloa ne siihen tiettyyn luukkuun pääoven luona viimeisen päivän ostosreissullanne. Helppoa ja näppärää.

    Täälläkin on muuten ollut ihan yhdensuuntainen liikenne eilen ja tänään - nuoret ja vanhat pakenevat Helsingistä vuorille. Tai ainakin järville.

    Iloista juhannusta!

    VastaaPoista
  2. Kiitos vinkistä! Näin sitä saapi ihmetellä paikallisia tapoja ulkopuolisena kun ei ole vielä streewise. Hyvää juhannusta sinnekin, vietämme sitä täällä Savannahissa Atlantin rannikolla Georgiassa. Kuuma on ja sirkat sirittää, muuta ei vielä kaupungista tiedetä!

    VastaaPoista