maanantai 15. kesäkuuta 2009

Mountain City

Päätimme vetäytyä eläkkeelle tänne Mountain Cityyn. Pysähdyimme eilen vain yöpymään mutta huomasimme pian että täällä on viileää, kaunista ja rauhallista, ja levon tarpeessa olemme. Tänään olemme lueskelleet, käyneet syömässä ja pesseet pyykkiä läheisessä pesulassa. Kylä on todella viehättävä. Keskustassa on hyvin hiljaista. Täällä on reilu parituhatta asukasta ja mahtava määrä kirkkoja. Meininki on ankaran uskonnollista. Vuorilla kylän ulkopuolella asuu kuulemma erakkoja mökeissä ilman mukavuuksia. Näin myös pienen pipopäisen skeittarin jolla oli warholmainen Abe Lincolnin kuva paidan etumuksessa, vanhan pariskunnan jotka näyttivät merkillisine naamoineen ja viiksineen (myös rouvalla) juuri niin sisäsiittoisilta (mutta eivät kuitenkaan tainneet olla sisko ja veli) kuin vain voitte kuvitella vuorien eristämässä kylässä, rokkiperheen lävistyksineen ja AC/DC:n Highway to Hell-paitoineen (lapsia ei oltu vielä lävistetty, tytöllä luki paidassa I love Dad) ja sitten niitä ihan tavallisia ihmisiä, jotka täällä vasta kummallisia ovatkin. Tämäntyyppinen uskonnollisuus on mulle niin eksoottista ettei se ahdista.

Niin, tänne vuoristokylän viileyteen kuulemma tullaan Floridasta viettämään eläkepäiviä. Ruokapaikan tarjoilijatyttö Jennifer oli juuri valmistunut high schoolista ja teki nyt töitä ja mietti, mitä tekisi elämässään. Kyselimme, mistä hän oli tykännyt koulussa. Hän ei oikein tiennyt... opiskeluvaihtoehtoja oli vähän, sairaanhoitajaksi, maanviljelijäksi tai lastenhoitajaksi. Moni ikätovereista oli (jo kouluaikana) tullut raskaaksi, joten heillä oli vähän selkeämmät sävelet. Ihan lopuksi, kun olin ottanut Jenniferistä valokuvan, hän katseli sitä kameran näytöltä hyväksyvästi ja sanoi hiljaa, että valokuvaamisesta hän tykkäisi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti