Jossain pohjois-Floridassa Meksikonlahden rannalla, ajamme kohti New Orleansia. Eh, itse asiassa saavumme juuri Alabamaan! Viimeinen matkapäivä autossa (jätämme Pontiacin New Orleansiin) ja vasta nyt löysimme hyvän ravintolaketjun: Ruby Tuesday. Simple Fresh American Dining. Valtaisa, todella herkullinen salaattipöytä 8 dollaria. Otso sai syödä ilmaiseksi kun eivät keksineet hintaa noin pienelle. Interstatejen varrella, kuten todettu, on ollut vaikeaa löytää hyvää edullista ruokaa.
Vietimme viime yön motellissa Nicevillessa ja kävimme aamupäivällä matkan varrella uimassa FT Walton Beachissa - turkoosin kimaltelevat, viileät suolaiset tyrskyt ja Otsolle sopiva pieni lammikko joka työntyi hiekkarannan sisään. Meidän täytyy edelleen olla hirmu varovaisia ettei polteta ja uuvuteta itseämme, paiste on todella ankara, lämpötila auringossa 40 astetta (ja aurinko on korkealla, varjoa ei juuri missään). Voih, juuri nyt rupeaa selässä tuntumaan kirvelyä!
Jokunen huomio matkan varrelta:
Metsät. Olen yllättynyt, miten paljon täällä on ollut metsää kaikkialla matkamme varrella. Itärannikon interstatet halkovat laajoja metsäisiä alueita. Aavikko- ja preeriamaisema on tullut tutuksi elokuvista ja tv-ohjelmista mutta me emme ole nähneet semmoista. Hollywood sijaitsee lännessä, missä ne ovatkin tavallisia! Mitä etelämmäksi on tultu, sitä enemmän on havumetsää. Ja talousmetsää. Mäntyä männyn perään suorissa riveissä. Tiheään istutettua nuorta taimistoa. Epämääräisessä vaiheessa olevaa pöheikköä, mutta nopeasti kasvavaa. Pohjoisessa en huomannut talousmetsiä. Etelän metsät ovat paikoin aika huonossa kunnossa, kaikkialla törröttää kuolleita tai kuolevia puita. Onko se kuumuus ja kuivuus, joka altistaa saasteille, jotka altistavat tuholaisille? Vai missä järjestyksessä tuo kierre toimii? Osansa tekevät varmasti pahenevat myrskyt ja hurrikaanit, jotka niittävät puupeltoja ja aiheuttavat eroosiota, ainakin täällä rannikolla laajat hiekkadyynialueet ovat paikoin paljastuneet tai paljastumassa kasvillisuudesta. Suuria alueita on aidattu jottei tuho etenisi. Mutta kaikesta huolimatta, metsää on siis paljon.
Nurmikot. Amerikkalaiset tuntuvat rakastavan nurmikkoa. Etenkin pohjoisemmassa kaikkialla oli aakeita laakeita nurmialueita, trimmattu kaikkialla yhtä tarkkaan, siellä täällä yksi pensas tai puu. Etelässä yhtä laajojen nurmikoiden ylläpito ei taida onnistua kuivuuden takia. Minun silmääni moitteettomat, poikkeuksettomat nurmikot ovat hieman tylsiä, mutta epäilemättä ne ovat täällä countyn ja talon omistajan ylpeys ja statussymboli.
Aidat, tai oikeastaan niitten puuttuminen. Yllätyksekseni ainakaan maaseudulla ja kylissä ei talojen ympärillä ole lainkaan aitoja, ei edes pensas-sellaisia. Usein talot törröttävät nurmikoiden keskellä, nurmikko jatkuu aivan talon seinustalla asti ja jatkuu seuraavaan taloon saakka samanlaisena. Talon lähistöllä saattaa olla pari trimmattua pensasta tai kukkaistutusta, ei muuta. Ei näy juuri vihannestarhoja, mutta eipä niitä Suomessakaan jokaisella ole. (Mutta Michelle Obamalla on, Valkoisen talon pihassa! Taidanpa suunnitella paperi-Michellelle puutarha-asukokonaisuuden.) Aidattomuus on sinänsä sympaattista, kertoo sosiaalisemmasta meiningistä kuin meilläpäin.
Nyt tultiin jo Mississippiin, kylläpä osavaltiot vilisevät. New Orleans ja Louisiana, täältä tullaan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti