Aamuflow

Edelleen Washington, D.C.

Löysin eilen illalla ruokapaikkaa etsiessä fittness centerin jossa oli sopiva aamujoogatunti, flow vinyasa nimeltään. Se oli vähän eri tahtista kuin Cape Mayn hatha! Ei mitään välirentoutuksia, mutta tehdessä syntyi tosiaan miellyttävä flow-tila. Tein urheasti mukana vaikka oli monia mulle uusia liikkeitä, ja paljon tasapainoa vaativia sanoita, jotka eivät toistaiseksi ole mun vahva puoleni… tai niin olen kertonut itselleni. Joskus ne menevät ihan hyvin. Opettaja sanoi tunnin jälkeen iloisesti että ”you did fine!”, niin kuin amerikkalaiset sanovat. Hän kysyi, mitä teen Washingtonissa. Vastasin ylpeästi, että ”I’m a tourist!”

Istun Hotelli Harringtonin käytävällä huoneen 600 edessä, Mika ja Otso nukkuvat edelleen, minä olen jo käynyt joogan jälkeen aamukahvilla ja browniella ja lukenut loppuun Essence-lehden erikoisjulkaisun ”The Obamas – Portrait of Americas New First Family”. Se tyydytti. Kaipaan vielä perusteellista reportaasia jossa tutustuttaisiin Michellen vaatekaappiin. Michelle! Odessa, jos luet tätä, ruvetaanko tekemään Michelle-paperinukkeja ja -vaatteita? Entä Heidi? Any interest?

Nyt huoneesta 600 kuuluu heräämisen narisevia soundeja. Jääkaapissa odottaa dogibägissä puolet mun eilisestä lounassalaatista, joka oli humoristisen valtaisa annos vihanneksia, kinkkua, kalkkunaa, juustoja… ja sitä rasvatonta salaatinkastiketta jota nää kutsuu ”italialaiseksi”.

Eilen illalla käytiin Burma-nimisessä ravintolassa jossa tarjoili sympaattinen silmälasipäinen nuori kiinalaismies joka ei osannut kunnolla englantia. Sali oli pieni, kaupunkilaisia rauhallisella illallisella ja Otso kirkui ja kiemurteli väsyneenä - hoidimme siis syömisemme kiiruusti. Mutta se ruoka! Kanaa, paahdettuja sesaminsiemeniä, tuoretta korianteria, punaista kastiketta joka oli hivenen tulista. Älyttömän hyvää, ja jotenkin ihan uuden makuista. Ei ihme että ravintolaa suositeltiin meidän velhossa matkaoppaassa (Let's Go U.S.A on a Budget).